Unicafén vessan oven liitutaululta löytyi eräs kaunis päivä seuraava teksti: "Elämä on rajaton, sinä luot rajasi". Tavallaan sanoma on hyvinkin totta, mutta toisaalta se on juuri päinvastoin.
Entisen pienen naperon silmin vanhempien asettamat rajat olivat toisinaan tyhmiä. Miksi pitää olla kotiintuloajat? Entä miksi läksyt pitää tehdä nyt eikä huomisaamuna? Miksi nettiä saa käyttää vain tunnin päivässä?
Nykyisen melkein-aikuisen silmin itselleni asettavat rajat ovat välillä hyvinkin ehdottomia. Pidän kiinni sovituista asioista. Pysyn poissa rikollisilta teiltä. Pidän tavoitteet mielessä ja pyrin niitä kohti.
Toiset rajani ovat taas hyvinkin häilyväisiä. Nukkumaanmenoaikani oli eilen kello 22. Muiden asiat kiinnostavat välillä enemmän kuin omani ja niistä puhuminen sitäkin enemmän. Ennen ajattelin ennen kuin sanoin, nykyään möläytän ennen kuin ajattelen.
Joistain rajoista olen kokonaan luopunut, toisia maalailen jatkuvasti värittääkseni tai musta-valkoistaakseni elämääni. Toisinaan rajat ovat peräisin auringosta.
Realistisesti ajateltuna elämäni rajat ovat kuitenkin 0 vuotta ja vielä tuntemattomat XX vuotta. Piste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti